keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Nyt ku keksis jonkun tosi nohevan otsikon..

Hellurei! Nykyään sitä tulee niin harvoin vain istuskeltua koneella, että tämä postaileminenkin on vallan kuihtunut olemattomiin. Muutenkin tämä koko blogger ja Picasan tuhoamien kuvien siirtäminen tänne vievät viimeisetkin järjenrippeeni mennessään..

En ole pariin viikkoon edes ollut töissä (mul on kesäloma nyte!) ja silti aika vain häviää mystisesti johonkin. Pikkuhiljaa kaikki ne miljoonat "to do"-listallani olleet asiat alkavat olemaan pulkassa ja saatoin jopa asettaa ahterini tietokoneen ääreen ihan vain datailumielessä.

Mitään sen kummoisempia kuulumisia ei kyllä ole kertoa. Pistin muistaessani haun poliisikouluun menemään ja nyt odottelen toiveikkaana pääsykoekutsua. Rajavartijakurssin pääsykokeet sen sijaan ihan tosissaankin lähenevät uhkaavasti: tasan kolme viikkoa ja meikäläisellä on edessään näytönpaikka! Jännittää ja pelottaa, tahtoisin niin kovasti päästä sille kurssille. Muuten arki on rullannut koirien, kuntoilun (vähemmissä määrin, hups!), ruuanlaiton ja yleisen paikasta toiseen sinkoilemisen parissa.



Kännykkä pisti kuvien ympärille tuollaiset ärsyttävät kehykset, joita en saa poistettua. Eikä tämä h*lvetin blogger anna minun suurentaa näitä kuvia!? Tämmöset pikkuseikat latistavat postailufiiliksen ihan täysin, argh!

Käytiin avaamassa rantakausi koirien kanssa.
Ostin äitille äitienpäivälahjaksi orkidean. Ja päätin ottaa sen kanssa selfien.. ?
Krapulaisen olemukseni lisäksi kuvassa kirpparilta löytynyt teinilätsä 2€, ihkuu!
Sain aaaivan ihanan vappupallon!
Home made bataattiranskikset ja kasvisburgeri, nam!

Tänään olisi luvassa parhaan ystäväni A:n seurassa Petri Nygårdin keikka Kinossa! Voitin liput fb:n kautta ja onhan sitä nyt pakko mennä paikanpäälle, kun kerran ilmatteeks pääsee. Ja aina on hyvä hiukan maistella kuoharia, ihan varmuuden vuoksi.


tiistai 28. huhtikuuta 2015

Preiviiki - Yyteri luontoreitti


Lähdettiin siskoni S:n, Vilan ja Ratitan kanssa kauniina lauantaiaamupäivänä pienelle retkelle. Pieni retkemme oli tarkoitus olla n. 20km pitkä patikointi Preiviikistä Yyteriin, merkattua luontoreittiä pitkin. Alkuperäiseen reittiin tuli lisäkilometrejä ainakin 5-6km eksymisten vuoksi ja jälkeenpäin löysin netistä tiedon, että reitti onkin n. 25km itsessään. Patikoimme koirien kanssa siis likemmäs 30km ja ihme kyllä kaikki selvisivät hengissä, vieläpä suht pienin vammoin. Jes!

Reitti alkoi preiviikin vanhan koulun lähellä olevalta parkkialueelta. Lähdimme matkaan klo 10:20 mukanamme reput, joista löytyi vettä ja eväitä sekä ihmisille että koirille, laastareita, varasukat ja fleecejakku. Yritin pitää repun kevyenä, koska intissä tutuksi tulleet liian painavasta repusta johtuvat hermosäryt eivät kuuluneet mukavan patikointiretkemme suunnitelmiin :D

Tehtävä kuulosti helpolta: seuraa sorsakylttejä.


Ekan kilometrin aikana kerettiin jo eksymään pariin kertaan ihan vain siksi, ettei noita kylttejä oikeasti ollut missään järkevissä paikoissa! Risteyskohdissa sai pohtia ja ihmetellä, minne pitäisi jatkaa, kun ei sorsia näy missään.. Toisaalta tuollaisen kyltin bongaaminen puolen tunnin haahuilun jälkeen tuntui sen verran hienolta, ettei jaksanut edes eksymiset harmittaa. Tässä pari pro-tippiä kohtiin, joissa harhailimme ja lopulta soitimme toiselle siskolleni, joka on tuon reitin läpäissyt jo viime syksynä:

- Heti alkutaipaleesta metsä loppuu ja eteen ilmestyy kalaranta. Jatka soratietä pitkin kohti kylänraittia, kyllä ne sorsat sieltä taas ilmestyvät!

- Peltoaukealla, josta näkyy meri, pitää jatkaa oikealle kohti sitä luontolavaa, jonka pitäisi hieman näkyä puiden seasta. Tämä vaatii ojanylityksen ja keskeltä peltoa kävelemisen, mutta kyllä vain, sinne niin!

- Ylemmässä kuvassa näkyvän sillan jälkeen alkaa jossain kohtaa autotie. Sitä jatketaan vasemmalle kunnes tie jossain kohtaa vain loppuu ja muuttuu poluksi.

- Siinä, missä mietit, ettet kehtaa kulkea jonkun pihan läpi.. Anna mennä vaan! Reitti ilmeisesti menee siitä enkä suosittele kiertämään 2km ylimääräistä, kuten me teimme..

Mikäli erittäin epäselviä merkintöjä ei oteta huomioon, luontoreitti oli todella mahtava! Maisemat vaihteli laidasta laitaan ja matkan varrella oli useita lintutorneja, joissa pystyi pysähtymään syömään eväitä. Me emme pitäneet kuin yhden tauon, koska halusimme selvitä koitoksestamme ennen iltaa.. Yllättävän pitkään siinä sitten lopulta menikin! Olimme Yyterin sannoilla 8,5h päästä lähdöstä.

Minulla oli tietenkin kännykkä sekä action-kamera mukana matkassa ja tälläisiä niille tallentui:

Hieno flexi-viritelmäni :D
Ratita nautti välillä sylikyydistä.


Lidlin mustikkamuffinsia eväänä ja Vilan huomaamaton kerjääminen.
Ratitan kanssa käytiin lintutornissa.

 Maisemat olivat kyllä upeita!







Vaikka matka oli todella pitkä, koirat jaksoivat sen hienosti kävellä. Olin varautunut jomman kumman tai molempien hyytymiseen, mutta ihan omin jaloin nuo sissit läpäisivät koitoksen alusta loppuun. Vasta autoon päästyämme Vila alkoi osoittaa kankeuden merkkejä ja loppuillan neiti käveli hiukan vaivalloisesti. Seuraava päivä koirilla meni palautuessa, kun meikäläinen oli 9h töissä. Eipä ihme kyllä ollut edes pissalätäkköä vastassa, kun tulin kotiin! Oli Vilakin vissiin ollut sen verran uuvuksissa, että uni oli voittanut pissailun :D


Summa summarum: Luontoreitti oli kävelemisen arvoinen, mutta kannattaa varautua eksymisiin. Netistä kyllä löytyy (huonoja) karttoja, joista voi yrittää saada irti hiukan vinkkiä. Etenkin näin alkukeväästä, kun ei vielä ole itikoita, tämä retki oli oikein kiva!

torstai 23. huhtikuuta 2015

NASTA-harjoitus Santahaminassa

Viikonloppuna lähden isosiskoni M:n kanssa vuoden tauon jälkeen Nasta-harjoitukseen! Kyseessä on minun 4. Nasta ja odotan tätä harjoitusta ehkä hiukan pelonsekaisin tuntein sillä kurssin aiheena on Maastotaidot ja minulla taitaa olla liian tuoreessa muistissa muutama ei-niin-miellyttävä kokemus luonnossa olemisesta :D. Vaikka toivon ja jopa uskon, että yhdeksän kuukautta armeijassa opettivat minulle joitain perusteita maastossa olemisesta, päädyttiin silti siskoni kanssa yhteisymmärryksessä juuri tuohon kurssiin. Tai ehkä se on vain karma, joka iskee takaisin, kun olen leuhkinut vähäisillä telttaöilläni intissä: koko armeijan aikana nukuin vain kuusi yötä maastossa. Yhtäkään maastoyötä en siis ole skipannut! Koirapuolella vain on melkosen vähän metsässä nukkumista (onneksi!).

Pe-su luvassa on siis maastomajoitus Santahaminan mettikössä. Varuskunta on minulle onneksi jo hiukan tuttu intin ajoilta. Eniten jännittää se, miten me päästään siskoni kanssa paikanpäälle ja ehkä jopa takaisin kotiinkin joskus. Tarkoituksena olisi lähteä torstaina Espooseen, yöpyä isin luona ja siirtyä sieltä julkisillä Santikseen perjantaiaamuna. Kuulostaa iisiltä, mutta minut tuntien se ei takuulla sitä ole :D

Viime keväänä Helene-harjoituksessa

Ohjelma tuli etukäteen postissa ja tältä se näytti:

PERJANTAI
10:00 Saapuminen
12:00 Kurssin avaus
14:15 Avajaiset
14:45 Yhteisluento
16:00 Päivällinen
17:00 Koulutus: Leirin pystytys ja yöpyminen
20:00 Iltanuotio
23:00 Hiljaisuus

LAUANTAI
6:30 Herätys
7:00 Aamujumppa
7:15 Aamiainen
8:00 Koulutus: Suunnistus
11:30 Lounas itse trangialla tehden
12:30 Koulutus: Tilapäismajoitteet, solmut, nuotion tekeminen
16:30 Päivällinen
17:30 Koulutus: Pukeutuminen ja jokamiehenoikeudet
20: 00 Iltajuhla
21:00 Iltapala ja sauna
23:00 Hiljaisuus

SUNNUNTAI
6:30 Herätys
7:00 Aamuhartaus
7:15 Aamiainen
8:00 Koulutus: Ensiapu, leiripurkaminen, kaluston huolto
11:00 Lounas
12:15 Päättäjäiset
15:00 Harjoitus päättyy

Lisäksi kurssikirjeessä kerrotaan, että käytössä on bajamajat ja sisävessat (siunaus! Pusikkotarpeet.. never again!). Ruokailuista osa syödään muonituskeskuksessa, eli nälkääkään ei toivon mukaan tarvitse kärsiä.

Koulutuksista erityisesti nuo tilapäismajoitteet, nuotion tekeminen ja jokamiehenoikeudet kiinnostavat. Mutta eipä se pahitteeksikaan ole vähän kerrata mm. leirin pystyttämistä ja suunnistusta.

Viime keväänä Helene-harjoituksessa.

Aiemmilla kerroilla olen ollut intti tutuksi-, katuturvallisuus- ja kriisin kohtaamiskursseilla ja ne ovat olleet ihan huikeita. Ei muuta kuin avoimin mielin kohti uusia seikkailuja!

Lisätietoa Nasta-harjoituksisa löytyy täältä: http://www.naistenvalmiusliitto.fi/index.php?sub=nasta
Viikonloppu tosiaan maksaa 60€ sisältäen aivan kaiken perjantaiaamupäivästä sunnuntai-iltapäivään (majoitus, ruokailut, koulutus..). Eivät siis ole edes hinnalla pilattu nämä hurvittelut!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Töitä tehdään silloin kun niitä on tarjolla

Perjantaina sain päätökseen yhdentoista päivän työputken, joka huipentui pariin 16-tuntiseen päivään kahdessa eri työpaikassa. Päästessäni vihdoin tuon urakan jälkeen töistä pe klo 22, edessäni oli yksi vapaapäivä. Sunnuntaina siis jatkui taas työt. Sen verran arvokkaalta tuo yksi vapaa tuntui, että päätettiin Sofian kanssa lähteä hiukan patikoimaan. Ja patikoitiinkin sitten 27km, mutta siitä lisää erillisessä postauksessa. Ehkä olisi voinut levätä sen ainoan vapaansa 17 päivän aikana etenkin, kun ensi viikonloppu menee Nasta-leirillä teltassa yöpyen (siitäkin lisää erikseen vielä).. Onneksi nuorena sitä vielä jaksaa ja kuolema kuittaa univelat. Eiku?

Tuossa siis hiukan selittelyä kehnolle postailuaktiivisuudelleni. Yritän taas keritä useammin kirjoitteilemaan :)

Käytiin viime viikolla S:n kanssa metsässä juoksemassa mäkiä, hölkkäilemässä ja hiukan myöskin tekemässä lihaskuntoa Porin metsän ulkoilmapunttiksella. Juoksemisesta ei minun osaltani tule vieläkään oikein mitään: penikoihin ja nilkkoihin sattuu jo kilometrin kohdalla eikä kuntokaan salli mitään sen kummempia lenkkejä. S sen sijaan treenailee puolimaratonia varten.. Että hiukan olen jäänyt kelkasta, kun käytiin kuitenkin vuosi sitten yhdessä lenkillä ja oltiin samantasoisia juoksijoita :D



Superurheilullisesti puhelimessa ja salakuvauksen kohteena! Tuo kantamani S:n juomapullovyö oli kyllä kätsyn oloinen!
Aika pitkälti päivät kuluvat siivoustyön merkeissä (ma-pe klo 6-14) ja sen jälkeen olen niin kuollut, ettei liikunnasta tule mitään.. Onnea vain pääsykokeisiini ja cooper-testiin, kun en millään jaksa käydä lenkillä tai treenaamassa :D
Tällä hetkellä en ole varma jatkanko sijaisena vielä ensi viikolla tuossa siivouskohteessa, joten saattaapi olla, että tulee muutaman viikon "pakkoloma" taikka sitten ei. Mikäli työt loppuvat hetkeksi, minä lupaan panostaa siihen pahimpaan viholliiseeni eli juoksemiseen! Kesäksi olisi kuitenkin tiedossa noita siivousduuneja kokopäiväsesti, mikä on tietenkin aina plussaa. Ei tarvi jännittää, onko rahaa maksaa vuokraansa :D

Reippaana kahvitauolla!

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Mäkijuoksua koirien kera

Lupasin lähteä siskoni S:n kanssa huomenna mäkijuoksemaan.. Kaikkeen sitä näköjään pitääkin mennä suostumaan! En pidä juoksemisesta ja vielä vähemmän mäistä. Niiden yhdistäminen takaa taatusti maksimaalisen nautinnon, NOT!
Oli pakko hiukan keulia ja käydä jo tänään koirien metsälenkin ohessa hiukan kokeilemassa, jaksanko kipittää huomiselle suunnittelemaani mäkeä edes kertaalleen ylös. Äipän spurttaillessa mäkeä eestaas, Vila ja Ratitakin halusivat tietenkin liittyä mukaan. Hiukan meni epäreiluksi tuo touhu kyllä siinä kohtaa.. Jäin ihan totaalisesti noiden vauhtimanetojen kelkasta! :D

Onneksi on värikkäät vaatteet, kun eihän minua muuten edes erottaisi tuolta horisontista :D
Ratita ihmettelee, mikä p*rkele kestää!?
Harjoiteltiin Vilan kanssa lisäksi ihan peruslenkkeilyä juosten. Villahan on oma bravuurinsa nimeltään "jalkoihin sinkoaminen kesken lenkin", ja sitä tapahtuu melko usein ihan kävellessäkin. Yritin siis kehumalla saada tuolle taulapäälle kalloon, että idea on mennä eteenpäin ja ihannetapauksessa jopa hieman vetää laiskaa emäntää perässään. Hiukan tuli ikävä sotakoirien kanssa juostuja canicross-lenkkejä, joilla ei paljoa tarvinnut itseään eteenpäin ponnistaa. Riitti, kun viitsi hiukan nostella jalkojaan ja jarrutella.. Mutta enköhän minä tuosta Vilastakin vielä juoksukaverin saa ;)


Kuvat ovat action-kameralla otettuja ja kuten näkyy, laatu on suorastaan täyttä shaibaa. Pahoitteluni siitä siis..

PS. Kerroin eilen menväni Fitness24seven:lle tutustumaan, mutta paskat menin! Siellä maksaa kokeilukerta kympin ja mikäli sitoutuu jäseneksi kahden viikon sisään, tuon kympin saa hyvitystä liittymismaksusta.. Aika naurettavaa, etteikö salilla saa käydä kertaa veloituksetta katsomassa, millainen mesta on kyseessä. Meni hiukan maku koko firmaa kohtaan, mutta joudun luultavasti siitä huolimatta liittymään sinne puoli-ilmaisen kuukausimaksun takia (19,90€/kk). Boikotoiminen tulisi liian tyyriiksi :D

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Asicsen vitosen juoksupanta


 BudgetSport tyrkytti Asicsen juoksupipoja ja -pantoja vihdoinkin niin halvalla, että jouduin sortumaan. Vitosella lähti siis oranssi panta mukaani odottamaan syksyä ja säiden kylmenemistä (ei ole vielä edes kevät ja meikäläinen varautuu jo syksyyn.. Huolestuttavaa!)

Varsinaiseen käyttöönhän panta ei ole vielä päässyt, mutta kotona tämä päässä heiluessani olen ollut ihan vakuuttunut ja tyytyväinen: pysyy hyvin päässä, ei purista eikä hierrä ja kahinasta päätellen tämä olisi varustettu jopa windstopperilla. Plussaa tietenkin huomioväristä ja heijastimesta! Nyt pitää vain jäädä odottelemaan sitä paljon pelättyä takatalvea taikka ensi syksyä..


Ajattelin käydä tänään Porin Fitness24seven:ssä kysymässä josko sinne pääsisi tutustumaan ilmaiseksi. Olen pohdiskellut salikortin hankkimista nyt kun en kerran enää ole varusmies ja tuo urheilutalon normaalihintainen 4,8€-kertamaksu tuntuu melkoisen suolaiselta. F24S:ssä kuukausimaksu on vain 19,90€, joten pelkkää voittoohan se olisi jos tulisi edes se kerta viikossa käytyä (ja takuulla tulee!). Pitänee katsoa kuitenkin ensin, minkäs sortin sali on edes kyseessä.

Mitäs muuten tuumaatte mun näyttelijänlahjoistani tämän Picasasta löytyneen "tässä mä juoksulenkillä"-kuvan perusteella..? Aika vakuuttava ja luonnollinen, eikös vaan? :D

lauantai 11. huhtikuuta 2015

#GETSTARTED

Just näin iloisesti mä aina lenkkeilen! Uskokaa tai älkää sittenkään.
Woop woop! Päätin totella juoksuhousujani ja aloittaa vihdoinkin sen hemmetin lenkkeilyn. "#GETSTARTED saatana!", huusivat pöksyni ja lopulta tuo eilen vallinnut aivan ihana kevätkeli sai lenkillelähtöajatukseni kypsymään sille tasolle, että tosiaankin menin metsään ja otin juoksuaskeleen. Satuin vain pukeutumaan ihan väärin.. Arvatkaapas tuliko hiki tuossa toppaliivissä?


Tarkoituksena oli vetää sellainen kevyt n. 5km lenkki hiljakseltaan, mutta eihän meikäläisen kärsivällisyys riittänyt rauhalliseen hölkkään ja kirmasin itseni 2,4km matkalla ihan tuuttiin. Maybe next time maltan oikeasti juosta uskottavan mittaisen lenkin.

Huomasin pari viikkoa sitten, että armeija on tehnyt jaloilleni jotain mystistä. Jouduin kaivelemaan ikivanhat lenkkarini kaapin pohjalta, koska ihanissa luottojuoksukengissäni on pronaatiotuki, joka tuntuu nykyisin aivan tosi huonolta jalkaan! Näissä vuosia sitten Citymarketista ostetuissa Adidaksissa ei mitään sen kummempia hienouksia olekkaan jasuorastaan yllätyin, kuinka hyviltä nämä juostessa tuntuivat. Mun jalkani on vissiin oppinut ihan itse kannattelemaan itsensä oikeassa asennossa lättääntymättä. Mun jalkani on kasvanut aikuiseksi!

Paita / GinaTricot
Liivi / H&M
Housut / Stadium
Panta / H&M (kids)


Pari tuntia enää jäljellä kahden yön työputkestani, sitten pääsee hetkeksi lepäämään ja toivon mukaan salille! Pitääkin olla varovainen nukkumistensa ja unirytminsä kanssa, että tulisi uni ensi yönäki. Ei mahda olla hääviä herätä maanantaina ennen viittä jos ei ole saanut nukutuksi koko yönä :|