torstai 2. huhtikuuta 2015

Ajatuksia juoksemisesta

Miten voikaan olla näin vaikeeta saada itsensä lenkille? Ennen inttiä kävin siskoni S:n kanssa kolmisen kertaa viikossa juoksemassa 5-8km lenkkejä. Nyt en saa itseäni millään ilveellä edes kevyelle hölkälle. Eipä olisi uskonut, että intti saa aikaa tämänsuuntaisen vaikutuksen :D Eipä siellä kyllä tullut juostua viimeiseen puoleen vuoteen oikeastaan kuin muutamia satunnaisia kertoja koiran kanssa. Enimmäkseen tuli käveltyä milloin missäkin varustuksessa: koiran perässä, taistelukamoissa, vapaa-ajalla muuten vaan.. Nykyään käynkin inttikaverini kanssa reiluilla 12km kävelyillä eikä semmoinen tunnu enää missään.

Viime kesäinen lenkki Kirjurinluodossa.
Aloitin aika tasan vuosi sitten lenkkeilyn ja lähtötaso oli melkoisen surkea: alkuunsa cooperissa taittui hädintuskin 1900m.. Nöyryyttävää! Muutamassa kuukaudessa tulos kohosi melkein 400m ja intissä juoksin "virallisessa cooperissa" lukeman 2270m. Kotiutumisen yhteydessä juostu 12-minuuttinen jäi minulta väliin, koska satuin sopivasti olemaan juuri silloin lomilla.. Hups! Piti siis reserviin siirryttyään käydä ihan stadionilla pinkomassa se hemmetin cooper kartoittaakseni hieman nykyistä kuntoani. Lopputuloksena 2290m, jalat olisivat jaksaneet mutta keuhkoista loppui tehot.


Vuoden takaisia tunnelmia cooperin jälkeen.
Nyt olisi kyllä korkea aika lähteä lenkille! Rajavartijakurssin pääsykokeiden minimiraja on naisilla 2200m ja jokaisesta ylimääräisestä 100m tuohon saa 0,5p lisää hakupisteitä! Olishan se hieno päästä vaikka 2400m (mikäli saan edes kutsua pääsykokeisiin :D).. Se jääköön nähtäväksi.

Paras lenkkikaveri ja trainerini S (5/2014)
Ylös, ulos ja lenkille perkele! Tai sitten päädyn syömään jätskii ja kattomaan Netflixistä Modernia perhettä... Hmmm.. valitsen jälkimmäisen.

2 kommenttia:

  1. Hyvällä asenteella vain lenkille ;) Ja sulta näyttäis löytyvän asennetta! Mä juoksin kipeänä coopperin intissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, niinhän se taitaa olla, että ainoa vika löytyy korvien välistä ;D Kipeänä ei mahtanut olla hääviä juosta, hyi!

      Poista

Kommenttisi piristää päivääni, kiitos!